Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Käsityöpaja Villaa ja Lankaa

Käsityöpaja Villaa ja Lankaa on vuonna 2014 perustettu, Ikaalisten Luhalahdessa toimiva pieni yritys, joka valmistaa ja myy käsintehtyjä tuotteita. Valikoimiin kuuluu mm. eri kokoiset laukut ja kukkarot, ja vaihtelevasti myös muut käsityönä valmistetut tuotteet. Tuotteet valmistetaan yksittäiskappaleina tai pieninä sarjoina.

Tavoitteena on, että tuotteesta on nähtävissä, että tuote on tehty ja viimeistelty huolella.

Suomalaisen työn liitto on myöntänyt 11.9.2018 Käsityöpajan kehyskukkaroille ja -laukuille Avainlippu-merkin käyttöoikeuden. Avainlippu kertoo siitä, että tuote on valmistettu Suomessa ja että se työllistää Suomessa.

Yrityksen nimi sekä yrityksen sivuilla kuvissa usein näkyvät huovutetut enkelit juontavat juurensa yrityksen toiminnan alkuaikoihin. Silloin pääasiallisina tuotteina olivat huovutetut ja neulotut tuotteet.

Sydäntä käsissään pitävän enkelin viesti on vahva: Se kertoo välittämisestä. Yritystoiminnassani haluan osoittaa välittäväni jokaisesta asiakkaastani. Haluan valmistaa tuotteet mahdollisimman huolellisesti, ja olla asiakkaan luottamuksen arvoinen. Toivon, että valmistamani tuotteet voivat olla sekä hyödyksi että iloksi!

Kiitos, jos valitset suomalaisen, käsintehdyn tuotteen!

~Reija~

Yhteystiedot

Käsityöpaja Villaa ja Lankaa
Luhalahdentie 2338
39410 LUHALAHTI
p. 040 755 7021
villaajalankaa@gmail.com

y-tunnus 2631074-4

Käsityöpajan puoti

Käsityöpajan pikkuruinen puoti on avoinna sopimuksen mukaan. Jos haluat tulla tutustumaan tuotteisiin puodille, otathan yhteyttä hyvissä ajoin etukäteen, mieluiten viimeistään edellisenä päivänä!

Muista puodin aukioloista ilmoitellaan näillä sivuilla, sekä tietenkin myös Käsityöpajan Facebook-sivuilla.

Sijaintimme kartalla