Kotimaisia valintoja

Kotimaisia valintoja

Tänään vietetään Osta työtä Suomeen - päivää, joten on varsin hyvä hetki kirjoittaa myös pienten valintojen merkityksestä!

Osta työtä Suomeen -päivän tarkoitus ei ole niinkään kannustaa "ostoshysteriaan" vaan muistutella siitä, miten tärkeää on kiinnittää huomiota kotimaisiin valintoihin. Suomalaisen Työn Liiton sivuilla kerrotaan mm. seuraavaa: ”Jos jokainen suomalainen käyttää 10 euroa kuukaudessa lisää suomalaisiin tuotteisiin, niin kotimaisen tuotannon kysyntä kasvaa 900 M € ja verotulojen määrä puolestaan 300 M €, mikä merkitsee vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.” Lopultakin aika pieni panos, ja aika suuri tulos, vai mitä! Näitä pohtiessani olen esimerkiksi itse kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota ihan päivittäisiin ostoksiini. Ihan jo ruokakaupan hyllyillä on tullut huomattua, että jokin tuote, jonka olen kotimaiseksi ajatellut, ei sitä aina välttämättä olekaan. Usein onneksi vierestä löytyy aina se toinen, ihan oikeasti kotimainen tuote. Jo näistä huomioista kymppi kuussa kertyy kasaan varsin helposti!

Kun puhutaan pienen käsityöyrityksen valinnoista, puhutaan ihan samalla tavalla hyvin pienistä asioista. Itse yksittäisenä kuluttajana ja yrittäjänä en kuitenkaan pysty muita tekemäänkään, kuin pieniä valintoja, mutta uskon, että juuri ne pienet valinnat riittävät. Sen olen ihan konkreettisestikin saanut huomata: Pienet valinnat pienissä käsin tehdyissä kukkaroissa ja laukuissa ovat esimerkiksi muuttuneet tämänkin vuoden aikana kymmeniksi ja sadoiksi metreiksi Suomessa painettuja kankaita, kun minun lisäkseni tämän saman kotimaisuutta suosivan valinnan tekevät sadat muutkin yksittäiset ihmiset. Aivan mahtavaa ja aivan huikeaa!

Suomi on pieni maa, ja tällaistenkin tuotteiden valmistaminen 100% kotimaisista materiaaleista ei yksinkertaisesti ole mahdollista, koska täällä ei kaikkia materiaaleja valmisteta. Eikä täysi omavaraisuus aivan kaikessa välttämättä ole tarpeellistakaan. Mutta tarpeellista on, että työpaikat säilyvät Suomessa, samoin vahva suomalainen laatu, osaaminen ja tietotaito! Kun minä saan kangaslähetyksen kotimaiselta Printscorpiolta, minun ei tarvitse avata tuota lähetystä jännityksellä, sillä tiedän kankaiden olevan tasalaatuisia ja laadukkaita, tasan samoissa värisävyissä kuin edelliselläkin kerralla. Ainoa, mikä jännittää, on nähdä miten upealle jokin uusi kuosi laadukkaalle puuvillasatiinille painettuna näyttää!

Käsityöpajan oman tuotannon kankaat, eli toisin sanoen kaikki verkkopuodin kuviolliset kuosikankaat, on siis painettu Suomessa, Aitoossa, Printscorpiolla. Kaikki kankaat on myös suunniteltu Suomessa. Kankaat suunnitellaan juuri näihin tuotteisiin, joten kankaan leikkaamiseen liittyvät asiat ja siten kangashävikin minimoiminen huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa, ja kankaita tilataan ja painetaan tietenkin aina menekkiä seuraten. 

Laukkujen kotimainen kierrätyskuidusta tehty tukikangas valmistetaan myös Suomessa. Samoin tuotteissa käytettävät kankaiset tuotemerkit. Laukuissa ja kukkaroissa on pitkään käytetty Suomessa värjättyä vuorikangasta, mutta kyseisen yrityksen lopetettua toimintansa viime kesänä, elokuussa rinnalle on tullut myös muualla Euroopassa värjätty vuorikangas. Tämäkin on ollut itselleni hyvänä muistutuksena siitä, että kotimaiset valinnat ovat ainoa tapa vaikuttaa siihen, että tällaisia uutisia ei jatkossa tulisi!

Kuten sanottu, kaikkea ei kuitenkaan saa Suomessa valmistettuna. Kaikki tällaisetkin osat ja materiaalit tilataan kuitenkin aina kotimaisten toimittajien kautta. Tällöin nämäkin materiaalit jossain määrin työllistävät Suomessa ja osa materiaalikustannuksista jää aina Suomeen. Kun materiaalit tulevat kotimaisten, pitkän kokemuksen omaavien toimittajien kautta, on se myös eräänlainen laatu- ja vastuullisuustae, sillä he tietävät pitkällä kokemuksella, mistä materiaalit heille tulevat.

Vastuullisuus on tärkeä asia, mutta itseäni kieltämättä hieman toisinaan harmittaa se, että siitä on tullut vahvasti myös mainoslause. Tässä tarkoitan nyt sitä, että silloin, kun vastuullisuus mainitaan, mutta siitä ei tarkemmin kerrota, tulee itselleni kuluttajana helposti kysymys, onko vastuullisuus enemmän mainosta vai tahtoa toimia. Toisaalta myös vain kertomalla, mitä tuon sanan taakse kätkeytyy, kuluttaja voi tehdä arvioin, onko valinta hänen arvojensa mukaisesti vastuullinen. Tämän vuoksi itse olen melkoisen tarkkana tuon sanan käytössä: Jos sen mainitsen, minulle on hyvin tärkeää päästä samaan hengenvetoon myös kertomaan, mitä sillä tarkoitan. Tässä kirjoituksessa asiaa on jo sivuttu, mutta jos haluat lukea lisää siitä, mitä minä vastuullisuudella omien tuotteideni kohdalla kaikkineen tarkoitan, olen kirjoittanut siitä lisää lisää Vastuullisuus-sivulla.

Mukavaa kotimaisille valinnoille omistettua päivää ja ihanaa alkanutta joulukuuta! Mitä sitten ikinä tänään ostetaankin, muistetaanhan yrittää ostaa myös kotimaista! 

Mukavaa jos osallistut keskusteluun kirjoittamalla kommentin!